Eleonoora Kauhanen – Cassie Ferguson
Ensimmäistä vuottaan Skenessä viettävä 22-vuotias Eleonoora on räväkkä ja intohimoinen musiikkiteatterin kolmiosaaja Helsingistä.
Teatteri, musiikki ja tanssi ovat aina olleet vahva osa Eleonooran elämää. Musiikkiteatteria hän on tehnyt 5-vuotiaasta saakka, ja ensimmäisen ammattiproduktionsa hän teki vuonna 2010 Sipoon teatterin Topelius-näytelmässä sekä Suomen Kansallisbaletin baleteissa (Coppelia 2010, Pähkinänsärkijä&Hiirikuningas 2011&2012 lapsipäärooli Pikku-Klaara)
Vahvan klassisen baletin osaamisen Eleonoora on saanu Oopperan balettioppilaitoksesta, ja sen lisäksi kvaliteettiin kuuluu mm. jazz- ja nykytanssia sekä katutanssilajit ja steppi. Vuosien aikana Eleonoora on myös opiskellut klassista pianoa ja laulanut mm. Estill- ja CVT-tekniikkaa, sekä esiintynyt erilaisissa kuoroissa ja laulu-yhtyeissä. Lisäksi Eleonoora kirjoittaa omaa musiikkiaan ja on ollut mukana monissa teatteri- tanssi-, tv- ja mainosproduktioissa.
Tällä hetkellä Eleonooran voi bongata mm. Fortumin, Fazerin, Cutrinin ja Nal-asuntojen mainoksista ja tammikuussa 2022 ensi-iltansa saa Alli Haapasalon elokuva tytöt,tytöt,tytöt, jossa Eleonoora näyttelee yhtä kolmesta päärooleista. Syyskuussa Eleonoora aloittaa toisen vuoden opintonsa Karjaalla Lärkkullan kansanopiston musikaaliteatteri-linjalla, ja toivoo sieltä jatkavansa ammattiopintojen parissa Englantiin.