StepUp Trainees

StepUp Trainees -ryhmät on tarkoitettu 16+ ikäisille oppilaille ja tarjoamme niitä kaudella 2023 – 2024 kahdessa eri kategoriassa; Show ja Hip Hop. Ryhmät toimivat luontevana jatkeena alle 16-vuotiaiden koulutusohjelmille, valmistaen oppilaita itsenäisempään ja monipuolisempaan treenaamisen, jota alasta kiinnostuneilta tanssijoilta vaaditaan.

Ryhmien yleisenä tavoitteena on tarjota oppilaille mahdollisuus kehittyä tanssijana, esiintyjänä ja ihmisenä osana omaa ryhmää, joka kannustaa, motivoi ja mahdollistaa monipuolisen ja tavoitteellisen kehittymisen turvallisessa ja positiivisessa, mutta sopivan haastavassa ympäristössä. Pyrimme tukemaan oppilaidemme kehittymistä luoviksi, monipuolisiksi ja esiintymiskykyisiksi tanssijoiksi, jotka kykynevät itsenäiseen treenaamiseen. Myös lajitietämys ja tanssikultturi ovat tärkeä osa ryhmien sisältöä.

StepUp Trainees -ryhmien alustava viikko-ohjelma ja hinta kaudella 2023–2024

Trainees-ryhmiin voivat hakea vuonna 2007 tai sitä ennen syntyneet tanssijat.

Show Trainees -ryhmän vastaavana opettajana toimii Mindy Lindblom. Ryhmä keskittyy PA-lajien monipuoliseen treenaamiseen ja esiintymisen kehittämiseen. Mindyn tunnin lisäksi ryhmällä on oma vaihtuvan opettajan tunti. Kauden aikana tehdään mm. erilaisia videoprojekteja monipuolisen treenaamisen lisäksi. Oppilaille järjestetään myös ns. demoiltoja, joissa he pääsevät harjoittelemaan esiintymistä.

Ryhmän omaa opetusta on noin 3,5 h viikossa, minkä lisäksi oppilaat saavat halutessaan treenata rajattomasti tanssikoulun avoimilla tunneilla vuosimaksuun sisältyvällä erittäin edullisella Anytime-lipulla, jonka arvo on noin 2.950 €. Yksi ryhmän päätavoitteista on osallistua vuoden 2024 PA-kisoihin Team M -muodostelmalla.

Hip Hop Trainees -ryhmän vastaavana opettajana toimii Nora Mahmoud ja ryhmä keskittyy Hip Hopin ja muiden katutanssilajien treenaamiseen sekä esiintymisen harjoitteluun. Ryhmän muina opettajina toimivat Pasi Mäkelä, Melisa Cetin ja Samu Kavekari. Opetusta on noin 5,25 h viikossa.

Oppilaat sitoutuvat ryhmiin koko lukuvuoden ajaksi. Ryhmät osallistuvat johonkin tanssitapahtumaan tai -katselmukseen.  Lisäksi pyrimme tarjoamaan oppilaille mahdollisuuksia harjoitella esiintymistä tanssikoulun promootioissa sekä muissa tapahtumissa.

Tanssitapahtumasta/-katselmuksesta aiheutuvat kulut eivät sisälly ryhmän vuosimaksuun.

Trainees -ryhmien oppilaat saavat 50 %:n alennuksen kaikista avoimien viikkotuntien lipuista. Alennus on voimassa 11.8.2023 – 30.4.2024.

Show Trainees -ryhmän alustava viikko-ohjelma:

Lauantai klo 16.15 – 17.40 Helsinki  Vaihtuva opettaja
Sunnuntai klo 19.00 – 20.55 Espoo  Mindy
Lisäksi Anytime-lippu kaikille tanssikoulun avoimille tunneille.

Lukuvuoden hinta on 3.040 €, maksu neljässä erässä. Syyskaudella 2 x 760 € ja kevätkaudella 2 x 760 €. Ensimmäisestä maksuerästä maksetaan 50 % kesäkuussa paikan vahvistamisen yhteydessä.

Show Trainees -ryhmään on mahdollista osallistua myös ilman Anytime-lippua, jolloin sen hinta on 1.960 € (4 x 490 €).

Hip Hop Trainees -ryhmän alustava viikko-ohjelma:

Maanantai klo 20.15 – 21.25  Helsinki Pasi
Tiistai klo 17.45 – 19.10  Espoo  Nora
Lauantai klo 15.15 – 16.10  Helsinki  Melissa
Sunnuntai klo 19.15 – 20.40 Helsinki  Samu

Lukuvuoden hinta on 2.600 €, maksu neljässä erässä. Syyskaudella 2 x 650 € ja kevätkaudella 2 x 650 €. Ensimmäisestä maksuerästä maksetaan 50 % kesäkuussa paikan vahvistamisen yhteydessä.

Trainees-ryhmien koetanssipäivät

Ryhmien koetanssit pidetään Espoon toimipisteessä seuraavasti:

Show Trainees ma 29.5.2023 klo 17.00 alkaen

Hip Hop Trainees ma 29.5.2023 klo 19.30 alkaen

Koetanssit sisältävät lattian poikki -harjoitteita ja ryhmässä opettajan johdolla tanssittavia koreografioita. Koetanssiin ei tarvitse valmistaa etukäteen soolotanssia.

Hakijalla on oltava huoltajan lupa. Hakijoita ei karsita ilmoittautumisten perusteella mutta heidät saatetaan jakaa useampiin ryhmiin ilmoittautuneiden määrän mukaan.

Vaikka et olisi ennakkoilmoittautunut koetanssiin voit silti tulla mukaan. Vastaanotto aukeaa klo 16.30.