Minnie Alasimi – Val Clark

Minnie, 20-vuotias kikkarapäinen pohjoisen flikka, on ensimmäistä vuottaan Skenessä. Tämä valovoimainen ja positiivista energiaa säteilevä esiintyjä on nähty lavoilla moneen otteeseen tanssin ja musiikin parissa. Hän on ottanut tanssin ensiaskeleet kolmevuotiaana ja on sittemmin harrastanut monipuolisesti eri lajeja mm. jazzin, baletin ja katutanssin saralla.

Esiintyminen on pienestä pitäen ollut tärkeä osa Minnien elämää. Haasteita kaihtamatta hänet on voinut nähdä tavoittelemassa tähtiä mm. tanssiessaan Performing Arts SM-lavalla, avustamassa TV-sarjoissa sekä poosailemassa mainosmallina mm. Sanoma Media Finland Oy:lle.

Skenen myötä Minnie on rakastunut täysillä  musiikkiteatteriin ja hänellä on palava intohimo tulla ammattilaiseksi esittävien taiteiden maailmassa. Seuraavaksi Minniellä onkin kiikarissaan TAMK:in musiikkiteatterilinja.