Aino Isometsä luonnos

Aino IsometsäAino aloitti tanssimisen v. 2009, lopetettuuaan joukkuevoimistelun. Aluksi Aino kävi ainoastaan show-tunneilla, minkä jälkeen hän ryhtyi käymään myös nykytanssi, lyrical jazz, street, voguing, baletti sekä discotunneilla. Päälajinaan Aino on kuitenkin säilyttänyt show’n, ja kaudella 2012-2013 hän olikin mukana StepUpin showtanssin koulutusohjelmassa.

Tunneilla Aino pyrkii pitämään positiivisen ilmapiirin yllä, siten että jokaisella oppilaalla olisi mahdollisuus tuoda omaa persoonaansa tanssin kautta näkyviin. Opettamisen ohella Aino pyrkii jatkuvasti kehittämään itseään tanssijana, esiintyjänä ja opettajana.

 

Tutustu opettajan lajeihin