Jasmir Vesander

Jasmir on katutanssilajeihin erikoistunut tanssija ja tanssinopettaja. Jasmir on esiintynyt mm. Antti Tuiskun, Anna Puun, Krista Siegfridsin ja Isac Elliotin kanssa, sekä esiintynyt erilaisissa kokoonpanoissa ja tuotannoissa.

Jasmirin tanssiharrastus alkoi jo 5-vuotiaana breikkitunneilta. Kiinnostus katutanssilajeja kohtaan kasvoi kuitenkin enemmän, ja nykyään hän opettaa pääosin hiphoppia ja commercialia, mutta osaamista löytyy myös eri katutanssin alalajeista.

Myös kisakokemusta Jasmirille on kertynyt katutanssista niin SM-, EM- kuin MM-kisoista. Mitalisijoituksia on kertynyt useita, joista tärkeimpänä Puolassa 2018 järjestetyt MM-kisat, joissa Jasmir sijoittui MM-hopealle duo-sarjassa.

Opettajana Jasmir haluaa luoda tunneille hyvän ja luottavaisen ilmapiirin, jossa kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Tunneillaan hän rakastaa hikistä ja energistä meininkiä, sekä kannustaa oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemiseen ja täysillä tekemiseen hauskanpitoa kuitenkaan unohtamatta.

Kaudella 2020-2021 Jasmir vastaa yksin StepUpin Street Junnut 2 koulutusohjelman muodostelmasta. Ryhmän toisena vastuuopettajana toimii Pasi Mäkelä.

Tutustu opettajan lajeihin