Jukka Nylund

Jukka Nylund on monipuolinen musiikin ja teatterin ammattilainen, joka on toiminut erityisesti musiikkiteatterin parissa niin esiintyjänä, säveltäjänä kuin opettajanakin. Koulutukseltaan hän on musiikin kandidaatti (Sibelius-Akatemia) ja parhaillaan hän viimeistelee opintojaan Iceland University of the Artsin New Audiences and Innovative Practices -maisteriohjelmassa.

Näyttelijänä Nylundia on nähty useissa eri musikaaleissa mm. Helsingin ja Turun kaupunginteattereissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja suomenkielisessä Mamma Mia!-tuotannossa Helsingin Messukeskuksessa. Nylund tekee säännöllisesti myös ääninäyttelijän töitä ja hänen ääntään voi kuulla esimerkiksi Muumilaakson tarinoita -sarjan Nipsuna.

Laulajana Nylund on toiminut esimerkiksi lauluyhtye Rajattoman riveissä (2014) ja useiden eri orkesterien ja kokoonpanojen solistina, mm. Sinfonia Lahti, Oulu Sinfonia, Toronto Symphony ja The New York Pops. Kotimaassa hän on konsertoinut mm. Eeva Konnun, Anna-Mari Kähärän ja Jussi Tuurnan kanssa esittäen kotimaista näyttämömusiikkia mm. Tampereen Teatterikesässä ja Savoy-teatterissa. Taustalaulutehtäviä on kertynyt mm. Suomen euroviisukarsinnoista ja Uuden Musiikin Kilpailusta.

Nylund on säveltänyt musiikkia erilaisiin teatteriproduktoihin, viimeisimpänä Sirpa Kähkösen ”Vihan kevät” näytelmään Helsingin kaupunginmuseolle 2018. Hänen kuoro- ja lauluyhtyemateriaaliaan ovat esittäneet mm. Lauluyhtye Rajaton ja Grex Musicus.

Pedagogina Nylund on toiminut mm. Metropolia Ammattikorkeakoulussa (pop/jazzlaulu) sekä Musiikkiopisto Juvenalian musiikkiteatterilinjalla, jossa hän on toiminut paitsi laulunopettajana myös kapellimestarina ja linjanjohtajana. Skenessä Jukka opetti aikoinaan usean vuoden ajan ja palaa nyt muutaman vuoden tauon jälkeen mukaan opettajakuntaan, tällä kertaa 16+ ryhmän kapellimestarina.

Tutustu opettajan lajeihin