Minna Karttunen

Minna KarttunenMinna päätyi tanssin pariin vuonna 2005 lopetettuaan telinevoimistelun. Hän aloitti tanssimisen street-lajeilla, joista eteni showtanssin kautta nykytanssiin. Hän valmistui tanssitaiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta keväällä 2015. Tällä hetkellä Minnan tekemisen painopiste onkin taiteilijuuden kehittämisessä ja nykytanssin mahdollisuuksien tutkimisessa. Viimeisimpänä kiinnostuksen kohteena hänellä on ollut kontakti-improvisaatio, josta hän ammentaa ideoita myös tunneilleen. Minna on osallistunut koulun lisäksi lukuisille kursseille Suomessa, sekä laajentanut kokemuspakkiaan myös muun muassa Vancouverissa Kanadassa, New Yorkissa, Berliinissä ja Deltebressä Espanjassa.

Minna pyrkii tunneillaan monipuoliseen kehon ja mielen ilmaisuun antamalla oppilailleen mielenkiintoisia harjoituksia. Voimakas liike ja lattiatasossa työskentely ovat hänen suosikkejaan.

Tutustu opettajan lajeihin