Marina Koivu

Marina Koivu on energinen ja iloinen tanssinopettaja, esiintyjä ja juontaja. Hän on lisäksi toiminut Personal Trainerina vuodesta 2012-2021 tehden henkilökohtaisia valmennuksia, ryhmävalmennuksia sekä yritysvalmennuksia liikunnan ja hyvinvoinnin parissa. Valmennukset ja juontotyöt luonnistuvat kahden kotimaisen kielen lisäksi niin englanniksi kuin venäjäksi.

Marinalla on pitkä historia StepUpissa, sillä hän on aloittanut firmassa tanssijana vuonna 2004 ja siirtyi StepUpin tuottajaksi vuonna 2012. Omia avoimia viikkotunteja StepUp Schoolissa Marinalla oli vuosina 2010-2012, jonka jälkeen hän on jatkanut tanssinopetusta niin yksityis- kuin yritysryhmille. Kilpailukokemusta ja menestystä on tullut aikanaan niin Latino Show pienryhmässä kuin Performing Arts muodostelmankin (A1) parissa, josta muistoksi jäi 1 kultainen ja 3 hopeista mitalia.

Tanssilajeista lähimpänä sydäntä ovat edelleen Show, Latino Show, rivitanssi sekä tietenkin burleski. StepUp Schoolissa Marina ohjaa omaa Show Burlesque -viikkotuntia sekä tutustuttaa mm. polttariporukoita ja yritysryhmiä burleskin saloihin. Marina on suorittanut burleskiopettajan tutkinnon vuonna 2022.

Marinan Show Burlesque -tunnilla pidetään ennen kaikkea hauskaa! Show Burlesque -tunnit ovat showtanssitunteja, jotka ammentavat inspiraatiota burlesque-taiteen maailmasta. Tunnilla opetellaan niin kävelyä korkokengillä, burleskille ominaista elekieltä kuin kontaktin ottamista yleisöön. Käytämme tunnilla paljon erilaisia asusteita, jolla maustamme ilmaisua entisestään. Samalla opit paljon uutta burleskin historiasta eri aikakausilta.Tuntiin sisältyy lämmittely, tekniikkaa, koreografiaa sekä kehonhuoltoa. Tunnilla voi tanssia sukkasillaan, paljain jaloin tai halutessaan myös korkokengillä. Vauhdikkaalla Show Burlesque -tunnilla vaatteet pysyvät kuitenkin päällä ja pääpaino on tanssissa ja ilmaisussa.

Tutustu opettajan lajeihin