Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen -musikaali
ShedHelsingin Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen -musikaali saa ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa 8.12. Musikaalin tarina sekoittaa hauskalla tavalla klassista satua ja perinteisiä koulumaailmaan sijoittuvia nuorisomusikaaleja ennenkokemattomalla tavalla. Tarina Prinsessa Ruususesta saa uusia ulottuvuuksia kun klassikkosadun prinsessa onkin nykyajan teini murrosiän kasvukipuineen, ja jotta tarina olisi vieläkin ihmeellisempi, hän ei nukukaan sataa vuotta eteenpäin, vaan herää railakkaalla 1970-luvulla omien vanhempiensa teiniseikkailujen käydessä kuumimmillaan. Musikaali perustuu Chickenshed-teatterin (UK) alkuperäiseen käsikirjoitukseen. Ohjauksesta vastaa Marco Bjurström ja ShedHelsingin oppilaiden opetuksesta Skene-musiikkiteatterikoulun opettajat. Kapellimestarina esityksissä taituroi Tuomas Kesälä ja pukusuunnittelusta vastaa Jarkko Valtee.
***
ShedHelsingin esikuvana toimivan lontoolaisen Chickenshed-teatterin tapaan esiintyjäjoukko koostuu suuresta joukosta monenlaisia, rohkeita ”itsensälikoonlaittajia”. Musikaalissa esiintyy noin 150 pääkaupunkiseutulaista 7-20 -vuotiasta lasta ja nuorta musiikkiteatterin ammattilaisilla ja opiskelijoilla täydennettynä. Osa esiintyjistä kelailee pyörätuoleilla, osa on elämänsä ensimmäistä kertaa suurella estradilla ja osalle teatterin tekeminen on tuttua jo pitkältä ajalta. Näyttämö kuuluu kaikille! Lue lisää ShedHelsingin toiminnasta ››
perjantai 8.12.2017 – klo 19 ENSI-ILTA
lauantai 9.12.2017 – klo 14 ja 19
tiistai 12.12.2017 – klo 14 ja 19
keskiviikko 13.12.2017 – klo 14 ja 19
torstai 14.12.2017 – klo 19
perjantai 15.12.2017 – klo 14 ja 19
lauantai 16.12.2017 – klo 14 ja 19
maanantai 18.12.2017 – klo 14 ja 19
tiistai 19.12.2017 – klo 14 ja 19
Esityspaikka: Helsingin Kaupungin Teatteri, Studio Pasila, Ratamestarinkatu 5, 00520 Helsinki
Esityksen kesto: noin 2 tuntia (sis. väliajan)
Suositeltu alaikäraja: 7 vuotta
