Emma Ronkainen – Taina / Tova

Emma on 19-vuotias toisen vuoden skeneläinen.

Ennen skeneä hän harrasti pitkään voimistelua SM- ja maajoukkuetasolla, jonka jälkeen hän siirtyi tanssin pariiin ja oli mukana Stepupin koulutusohjelmissa. Vuosien aikana kisamenestystä kertyi sekä SM- että MM- kisoista.

Emma valmistui lukiosta viime jouluna, ja ensi syksynä hän suuntaa katseensa kohti Lontoon Bird Collegea opiskelemaan tanssia ja musikaaliteatteria.