Krista Kaskikari

Krista on aloittanut tanssiharrastuksen StepUpilla jo pienenä, ja tanssinut monissa eri koulutusohjelmissa. Useiden treenivuosien myötä Kristalle on kertynyt monipuolinen kokemus eri tanssilajeista. Hän on myös itse kilpaillut Performing Arts -lajeissa 10 vuoden ajan niin SM- kuin MM-tasolla sekä viime vuosina tehnyt myös koreografioita lapsille ja junioreille. Tanssin ohella hän opiskelee liikunnanohjaajaksi (AMK), josta valmistuu pian.

Krista on kannustava opettaja, jonka tunneilla on hyvä tekemisen meininki. Tavoitteena on, että kaikki saavat kehittyä omassa tahdissa ja kokea onnistumisen kokemuksia.

Tutustu opettajan lajeihin